Translate

sunnuntai 5. elokuuta 2012

Rozdilna - Роздільна osa 3

Rozdilnan puistot täyttyvät ihmisistä iltaisin.
Perheillä on tapana lähteä iltakävelylle koko perheen voimin, tapaamaan ystäviään ja tuttujaan.



Ukrainassa näkee kulotettavan usein, tien varsia ja maaseudulla peltoalueita.
 Palon tuloksena metsään tulee paljon hiiltä ja muita ravinteita, jotka lannoittavat kulotuksen jälkeen paikalle kasvavaa uutta kasvustoa.
 Lieneköhän kuvassa kyse tarkoituksellisesta maanparannuksesta vai poikien tulitikkuleikeistä?!?!





Puiston läheisyydessä sijaitsee ravintola Tuman.
Siellä voi vaikka välillä käydä nauttimassa lounasta tai päivällistä.


Puistossa on lapsille paljon tekemistä...kiipeilytelineitä, keinuja, liukumäkiä jne.




Osa on maksullista, kuten onginta ja polkuautot.



Rozdilnan toisessa puistossa on paljon kukkaistutuksia.
Ruusut istutetaan laajoille alueille, ei pienempiin penkkeihin niin kuin Suomessa on tapana.






Keskellä puistoa sijaitsee Taras Shevchenkon patsas. Hän oli ukrainalainen runoilija ja taiteilija. Hänen vaikutus Ukrainan kulttuurihistoriaan ja maailman kirjallisuuden historiaan on ollut merkittävä. 


Puistoon on myös tuotu esille vanha neuvostoaikainen lentokone.



Puistokierroksen välillä voi vaikkapa piipahtaa kahvilla läheisessä kahvilassa.




Urheilukentän viereisellä puistokadulla voi istuskella katselemassa ihmisten menoa.


6 kommenttia:

  1. Ihmeen vähän ihmisiä paikalla!

    Tuo runoilija on ainakin minulle tuntematon, mutta tunnettu ukrainalaisille...;))

    Kiitos postauksesta, Lilja Liliace!<3333

    VastaaPoista
  2. Ihmisiä on kuvissa sen vuoksi niin vähän, koska kuvien otto hetkellä oli kova helle. Päiväsaikaan varjolämpötila on ollut lähes koko kesän +30-35 astetta. Puistot ovat täynnä heti kun ilta koittaa :))Istumapaikkoja saa tosiaankin metsästää ;)
    Minäkään en tuntenut runoilijaa, mutta huomasin että useassa Ukrainan kaupungissa on hänen patsas.

    VastaaPoista
  3. Onko teillä vielä kirsikoita, meillä alkaa jo olla ohi menneet. Samat on lämpötilat. Väsyttää tämä helle.

    VastaaPoista
  4. Ai niin Lilja, haastoin sinut blogissani. Käy nappaamassa, jos tykkäät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikat ovat jo menneet. Nyt on vesimelonien ja persikoiden aika :) Omenoita on myös puut pullollaan;))) Mites teillä, ovatko omenat jo kypsiä?
      Paljon Kiitoksia haasteesta!! :))

      Poista
  5. Kohta menemme Etelään. Matkalla on mahdollisuus katsella mitä satoa maa parasta-aikaa antaa:).

    VastaaPoista